Menu

Kotiin toimitettuna


Lukuisat erilaiset sovellukset, sekä sosiaalisen median kattava verkosto antavat ravintoloille mahdollisuuden löytää oikeanlaiset asiakkaat, ja juuri oikeaan aikaan. Turistit löytävät nykypäivänä piilossakin oleviin ravintoloihin, sekä lukuisten erilaisten etnisten ravintoloiden joukosta löytyy myös uusia vaihtoehtoja. Myös ruokahävikki pienenee, kun ravintoloilla on mahdollisuus myydä huokeampaan hintaan ylijäämä ruokaa, vielä minuutteja ennen sulkemisaikaa.

Nykypäivänä on mahdollista tilata ruokaa kotiinkuljetuspalvelun avulla. Wolt -sovellus on paikallinen ja se toimittaa ruokaa kotiin useasta eri ravintolasta. Tämä kyseinen sovellus helpottaa asiakkaiden toimintaa huomattavasti, sillä tässä ei tarvitse olla tekemisissä ollenkaan soitellen. Sovelluksen avulla voi valita useiden ravintoloiden joukosta oman mieleisensä, tehdä tilauksen, ja odotella kotiinkuljetusta.

Kaikkia palveleva sovellus

Wolt -sovellus on erinomainen asiakkaiden kannalta, mutta myös paikallisten ravintoloiden sekä työntekijöiden kannalta. Asiakkaat tietenkin saavat tämän mainion sovelluksen myötä mahdollisuuden tilata ruokaa sieltä, mistä ei ole vielä tähän asti saanut kotiinkuljetuksella tilattua. Mutta myös ravintolat, joilla ei ole ollut mahdollista laajentaa kotiinkuljetukseen esimerkiksi sen kannattamattomuuden vuoksi, on nyt myös mahdollisuus palvella vaikkapa vain yhtä asiakasta.

Erityisen mainio uutinen niille, joiden omalle paikkakunnalle on sovellus mahdollistanut kotiinkuljetuksen, on myös työntekijöillä, jotka ajavat ruuan kuljetuksia. He kaikki toimivat freelancerpohjaisesti, ja tekevät näin töitä itselleen. Erityisen mainioksi tämän tekee suuren suosion saavuttaneen sovelluksen volyymi. Kun ravintoloita sekä asiakkaita on useampi, ei työtaakka ole vain ja ainoastaan yhden kotiinkuljettajan vastuulla, vaan työsarkaa jakaa useampi henkilö.

Asiakkaan, eli syöjän kannalta sovellus on kuitenkin kuin tehty introverteille suomalaisille. Nekin ihmiset, jotka eivät ole ennemmin uskaltautuneet esimerkiksi kiinalaiseen ravintolaan syömään, voivat nyt ottaa puhelimen sovelluskaupan auki, ja tilata tätä herkkua suoraan kotiovelle, puhumatta sanaakaan! Uusien kokemuksien ja makujen kokeminen on monille myös luonnollisempaa kotioloissa. Oman kodin rauha on myös monille niin suuri asia, ettei halua lähteä kotioloista muualle syömään – vaikka se välillä houkuttaisikin. Wolt -sovellus toimii paikkakunnittain, mutta tämä ei tarkoita sitä, että vain suuret kaupungit hyötyisivät tästä. Mukana on myös paljon pienempiä kaupunkeja. Siellä missä on ravintoloita, siellä on myös Wolt.